Vietimme päivän Jessica Svanljungin koulutuksessa. Treenattiin Astin kanssa ruutua, ohjattua, metallihyppynoutoa sekä seuraamista. Oli hyvä koulutuspäivä. :) 

Aloitimme ryhmäliikkeillä eli paikallaolot istuen ja maaten. Istuminen hyvä. Paikallamakuussa meni viereisen ohjaajan käskystä maahan. Muuten paikallamakuu hyvä. Ja loppuosa hyvä. Otettiin vielä sitten erikseen jättöjä niin, että vieressä käskytettiin muita koiria, mutta Astin piti reagoida vain minun käskyyni.

Ruudussa kyselin Jessican vinkkejä siirtymisestä voi-ruudusta evl-ruutuun. Olen nyt treenannut niin, että olen vienyt Astin merkille ja siitä sitten halunnut saada sen etsimään katseellaan ruudun ja lähettänyt sinne. Jessican mielestä olisi kuitenkin jo hyvä siirtyä siihen vaiheeseen, että olen Astin kanssa lähetyspaikalla ja opetan sen siitä etsimään katseellaan ruudun. Sen jälkeen veisin Astin merkille ja lähettäisin ruutuun. Teimme näitä harjoituksia niin, että menin Astin kanssa lähetyspaikalle ja Jessica taputti ruudun keskustaa niin, että Asti näki. Eka lähetyksellä Asti oli ihan sekaisin, ei osannut lähteä ruudun suuntaan, vaan kummissaan juoksi eteenpäin. Keskeytin Astin toiminnan ja otettiin uudestaan, jolloin hoksasi ruudun. Jessican mielestä minä en olisi saanut keskeyttää harjoitusta, vaan minun olisi pitänyt ohjata Astia enemmän ruutuun, jolloin jo eka harjoitus olisi onnistunut. Teimme näitä ruutuja sitten useampia, tehden välillä muita liikkeitä.

Hyppynoudossa metalliesineellä ei ollut mitään vaikeuksia. Vauhdikas nouto. Halusin treenata hypyllä vinoheittoja ja siitä sitten muodostuikin meille ongelma. Asti kiersi esteen todella helposti, kun kapula oli reilusti esteen sivussa ja Asti näki sen lähetyspaikalta esteen ohi. Teimme runsaasti vinonoutoharjoituksia puukapulalla ja jatkossakin täytyy tehdä näitä. Pitäis vain olla se este...

Ohjattua teimme kuten olen sitä tähän mennessä harjoitellutkin. Eli jätin Astin merkille, vein kapulat ja Asti siitä noutoon. Teimme myös niin, että Jessica vei kapulat ja sen jälkeen vein Astin merkille ja siitä noutoon. Jessican mielestä minun olisi hyvä tässä alkuvaiheessa laittaa kapulat reilusti sivulle (7 m) ja keskimmäinen kapula reilusti taakse. Ja harjoitella samassa harjoituksessa vain yhtä puolta kerrallaan.

Seuraamista otettiin kun siihen jäi aikaa. Halusin Jessican katsovan erityisesti seuraamisen vasemmalle käännöksiä, kun ne eivät mielestäni tunnu hyviltä. Jessican mielestä käännöksissä ei kuitenkaan ollut mitään vikaa ja erityisesti kun hidastin aavistuksen kävelyäni käännöksessä, niin Asti meni hyvin. Hänen mielestään Astin seuraaminen on komean näköistä kun Asti noinkin isona koirana suorittaa käännökset aktiivisesti ja kontakti on herkeämätön. :)