Käytiin Aapan kanssa mökkirannassa ihmettelemässä lokkeja. Asti alkoi luovimaan aavalla rannalla vasten tuulta, kuin riistaa etsien. Makioita luoveja veteli kiitolaukalla. Ja kaukana, kaukana minusta paikansi lokkiparven, joka pölähti lentoon matalasta merestä. Asti oli täysin ulkona kuulokentästä välimatkan ja tuulen takia, joten katselin vain rannalta Astin ja lokkien tilannetta. Lokit lentelivät, laskivat korkeutta ja taas nostivat korkeutta jne. Aappa veteli niiden perässä vesi loiskuen (lämmintä +3..) ja äänijänteet raikuen. Aikansa kirmailtuaan, Asti katsoi minun suuntaan ja näytin käsillä luoksetulomerkin. Asti tuli luokseni ja minä motkotin moisesta lokkikäyttäytymisestä. Mentiin sitten yhdessä rantaveteen laskeutuneita lokkeja kohden. Kun lokit lähtivät lentoon Astin edestä, pysäytin Astin käskyllä. Hyvin kuunteli käskyä, kuumui kyllä, makasi maassa ja haukkui kiihdyksissään. Vapauttelin Astia aina välillä ja kun lokit lentelivät houkuttelevasti komensin Astin maahan. Tosi hyvin totteli ja näiden hallintatreenien palkaksi leikimme juoksuleikkejä pois rannalta. Eli jos Asti tapaa lentäviä lintuja ominpäin, niin antaa niille kyytiä, mutta jos itse olen tilanteessa mukana, on hyvin kuulolla. Se on kiva, eipä tuollaiselta nuorelta, tuliselta tapaukselta voi odottaakaan, että osaisi yksin toimiessaan täydellisen maltillinen olla. ;)