Teimme kolme liikettä ns. kokeen omaisena oudolla kentällä. Aluksi koevirittelyä (hieman seuraamista, yksi luoksetulon pysäytys, leikkimistä) ja sitten töihin. Katri oli liikkeenohjaajana ja käskytti meille voittajaluokan kaavion, palkkasin lopuksi. Sen jälkeen luoksetulo (jätin pallon takapalkaksi ennen kehäänmenoa, joten Asti ei ollut takapalkasta tietoinen). Vauhti ja pysähtyminen seisomaan ok, kehuin suullisesti ja annoin vapautuskäskyn, josta Asti sinkosi takapalkalle. Hyvä, ilmeisesti olen saanut iskostettua niin, että luulee takana olevan aina palkan. :) Sitten ruutu, jossa alusta. Meni ruudun oikeaan reunaan, käskytin seiso (turhaa hätälyä käskytyksen kanssa..) ja siitä uusi ruutukäsky, jolla eteni ruutuun alustalle.

Huomiot liikkeistä.
Seuraaminen: Hyvää seuraamista, ei mitään isompaa. Vasemmalle käännöksessä voisi liikuttaa takapäätä aktiivisemmin, joten sitä treenattava. Kontakti käy hetken alhaalla, kun seurautan kohti ns. uutta aluetta, kohti puita tms. Täytyy siis seurauttaa kohti asioita ja palkata kontaktin pysymisestä.
Luoksetulon seisominen:
Vauhti sopiva, ei liian nopea, joten voi tehdä pysähtymisen hyvin. Pysähtyminen ok, mutta räväkkyyttä voisi hakea lisää.
Ruutu:
Toistoja, toistoja, toistoja. Ja paljon ruutua eri kentillä. Alusta edelleen aina ruudussa, jotta keskipaikka iskostuisi mieleen.

Koetestauksen jälkeen liikkeiden täsmätreenausta.