Ollaan treenattu kauko-ohjausta melkein joka ruokailukerta. Ja Asti on suorittanut tosi hyviä asennonvaihtoja, aivan upeasti on tehnyt liikkeet paikoillaan! Treenikentälle tätä osaamista ei ole kuitenkaan vielä saatu siirrettyä. Tehtiin suht läheltä, mutta silti s-i meinasi takatassut hieman liikkua eteenpäin kuten myös s-m. Ei nyt mitenkään paljon, mutta liikkui kuitenkin ja pidemmällä matkalla olisi luultavasti liikkunut enemmän. Eli treenit jatkuvat.