Alusta ruudussa, tarkoitus tehdä helppo treeni. Unohdin kuitenkin Vickyä varten olleen treenirepun häiriöksi, joka meinasikin pilata ruututreenimme. Asti kaarsi reilusti repullepäin ja pelkäsin, että tekee jälleen sen virheen, että menee ruutuun sivusta, mutta sitten käänsikin ruutuun ja meni ok edestä ruutuun. Palkkasin heti pallolla. Seuraavalla kerralla meni suoraviivaisesti ruutuun, huusin seiso-käskyn, kehuin suullisesti pitkään ennen kuin heitin pallon palkaksi. Vielä kaksi samanlaista toistoa. Viimeisellä kerralla Asti selväsi ruutua lähestyessään kuunteli taaksepäin minua, milloin pysäytän sen ja sitten käskystä napotti tosi hyvin ruudussa. Oliko tämä näin pienestä kiinni, eli kun annan seiso-käskyn niin Astin liike ruudussa on sellainen kuin olen halunnut. Eli menee ruutuun, mutta koko ajan aktiivisesti kuuntelee minua ja tekee pysähdyksen niin kuin haluan. Eli jatkossa seiso-käsky ja hieman palkan odottelua ruudussa.