Hallilla koemainen palkaton treeni, kaikki voittajaluokan liikkeet lukuunottomatta paikallaoloa. Rakensin kehän valmiiksi, jotta pystyin vetämään liikkeet yhteenputkeen. Tunnariin sain liikkuroinninkin.

Seuraaminen ihan ok, hieman poikitti ja Asti oli liian täpinöissään. Johtunee siitä kun en lämmitellyt lainkaan, vaan otin suoraan autosta töihin. Liikkeestä istuminen loistava, ei liikutellut tassuja. Luoksetulo loistava. Ruudussa Asti meni ensin luoksetulon lähtöpaikalle, sain siitä kuitenkin ohjattua sen yhdellä käskyllä ruutuun. Meni aivan ruudun keskelle ja loppuosa hyvä. Hyppynouto loistava. "Metalli"nouto puukapulalla hyvä. Tunnari loistava. Kauko-ohjaus menettelevä. Teki kaikki vaihdot, mutta eteni kymmenisen senttiä maasta seisomaan noustessaan.

Olen tyytyväinen treeniin, näyttää koiruus olevan koevalmis. Asti toimi koko ajan vauhdikkaasti ja iloisesti, vaikkei saanutkaan palkkaa missään vaiheessa. Oli hyvä kun ruudun virhe tuli nyt eteen, täytyy tehdä ruututreenejä niin, että luoksetulo on otettu ensin ruudun vierestä. Kauko-ohjauksesta tiesin, ettei Asti ole siinä valmis. Tarvitsee vielä paljon tekniikkatreenejä myös pidemmältä matkalta.

Treenin jälkeen pidettiin tauko ja otettiin sen jälkeen kaksi ruutuunmenoa alustalla ja palkkapallolla. Ensimmmäisellä kerralla lähti jälleen kaartamaan luoksetulopaikalle, mutta korjasi kuitenkin itsenäisesti menon ruutuun. Toisella kerralla meni suoraviivaisesti ruutuun.