Osallistuin Astin kanssa metsäkokeeseen. Ei saatu kokeesta riistatyötä, joten vain kokemusta rikkaampia ollaan. Kokeen kulku lyhyesti. Koeaamu kirkastui kylmässä (melkein pakkasen puolella) ja tuulettomassa säässä. Ensimmäinen koemaasto oli todella peitteistä maastoa, koiraa näki vain parikymmentä metriä, muutoin koira haki näkymättömissä. Asti oli ensimmäisessä erässä kolmantena hakuvuorossa. Asti risteili ihan ok molemmilla puolilla, vaikka tuulta ei todellakaan ollut oikein mistään suunnasta. Tässä erässä ei ollut lintukosketuksia. Toinen erä oli myös peitteisessä maastossa. Asti oli kadoksissa melkein koko hakuerän. Asti on melko laajahakuinen, joten näin peitteisessä maastossa sitä oli todella vaikea seurata. Tässä erässä nähtiin kuitenkin yksi myötätuulitörmäys, josta Asti pysähtyi heti käskystä. Kolmas erä oli hieman avoimemmassa maastossa, joten Astin haku pääsi paremmin oikeuksiin. Alkuhakueristä tuomari ei oikein tykännyt (etenkään toisesta), sillä Astin liikettä oli vaikea seurata niin peitteisessä maastossa. Avoimemmassa maastossa tuomari näki Astin hakutyylin ja -liikkeen ja piti siitä oikein paljon. Tässä erässä minä tein harmillisesti kardinaalivirheen. En seurannut Astia tarpeeksi tarkkaan ja kävelin hakemattomalle alueelle ja karkotin kaksi teertä. Todella harmillinen moka minulta! Erän loppupuolella Asti tapaili seisontaa ja oli selvästi kuumilla jäljillä. Lintuja ei kuitenkaan siitä löytynyt ja koska hakuaikamme päättyi (ja oli jo oikeastaan ylittynyt), niin hakuvuoroon vaihdettiin seuraava koira. Seuraavan koiran ei tarvinnut hakea kovinkaan pitkästi kun se sai teeriseisonnan, josta lintu kylläkin karkottui todella kaukaa. Asti oli siis hajuilla, harmi että hakuvuoro juuri vaihtui... Saatiin vielä yksi hakuvuoro ennen kokeen päättymistä. Maasto oli nyt melko avointa suomaastoa ja Astin haku oli upeaa. Juuri suhteellisen avoimessa Astin haku on kaikkein kauneinta katseltavaa. Tuomari piti hausta oikein paljon ja totesikin, että "kyllähän tämmöisen koiran kanssa on mukava metsässä kulkea". Nyökyttelin tyytyväisenä. Tässä erässä ei löytynyt mitään, joten riistatyö jäi saamatta. Koeryhmämme koirista kukaan ei saanut riistatyötä. Tuloksettomuudesta huolimatta koepäivä oli oikein mukava ja antoisa, joten ehkäpä koetamme ensi vuonna uudestaan.

Asti sai kokeessa hakuaikaa 90 min ja tuomari Olavi Sirviön koekertomuksessa lukee seuraavaa: "Varsin pirteä esitys tänään Astilta. Haku oli sopivan laajaa, mutta peittävyydessä olisi ollut vähän parantamista, koska sen hakualueelta karkkosi kaksi teertä melko hyvissä tuulissa. Toisessa erässä sillä oli myös tilaisuus linnulle, mutta se päättyy törmäykseen myötätuulessa. Kaikissa erissä myös maajäljet olivat vahvasti välillä mukana. Ei saatu RT:tä."