Käytiin suorittamassa avo-luokan vesityökoe ja saatiin kokeesta täydet pisteet! icon_thumleft.gif Asti toimi hienosti, vaikka olosuhteet olivat hieman vaikeat. Uintimatka oli pitkä ja linnunheittorata oli peitteinen. Meillä kävikin niin, että Asti ei havainnut linnun putoamista, joten piti suorittaa sokkonouto. Lähetin Astin tuomarilta luvan saatuani noutoon. Asti meni varmasti veteen ja alkoi kuono pitkällä uimaan vastarantaan päin. Puolimatkassa kääntyi katsomaan minua ohjaussuuntaa kysyen. Osoitin kädellä linnun putoamissuuntaan ja annoin suuntakäskyn. Asti jatkoi uintiaan osoittamaani suuntaan. Ui vastarannan lähelle saakka, mutta ei noussut rannalle, sillä sai vainun muutaman kymmenen metrin päässä olevasta linnusta. Ui kaislikkoon, nappasi linnun mukaansa ja ui takaisin. Luovutuskin oli hyvä, piti lintua varmassa otteessa. Hieman minua huvitti, kun Asti tuli sivulle (Asti siis luovuttaa sivulta), niin se tuli ensin hieman vinoon, joten korjasi asennon oma-aloitteisesti suoraksi. Tokosivulletulo on todellakin juurtunut Astin mieleen, että vinossa ei voi mitenkään olla. mesenet_org-muuthympat%2520(185).gif Tuomarin arvostelukohdat olivat: käyttäytyminen ammuttaessa: rauhallinen, veteenmenohalukkuus: erinomainen, ohjattavuus: erinomainen, kantaminen: kantaa varmasti, pureskelu: ei pure, luovutus: hyvä ja sanallinen kommentti: "Erinomainen suoritus!" Nyt ei muuta kuin sorsajahtikautta odottelemaan. smile.gif