Käytiin ottamassa fasutarhalla kolme kertaa pieni harjoitus. Lähetin Astin tuulen alta liikkeelle ja aina kun oli juossut noin 30-50 m käskin Astin maahan. Meni joka kerta tosi hyvin. Tarhan lähelle saavuttuaan vaihtoi juoksun hiipimiseksi. Toisella kertaa tuuli toi sen verran hyvin hajut, että otti seisonnan tarhalle. Kehuin ja kutsuin Astin pois.

Paluureissulla huomattiin tien vieressä akkateeri. Tie oli pieni maantie, joten ajateltiin ottaa treenitilanne. Astille liina kaulaan ja linnulle tuulen alta. Lintu valitettavasti karkkosi jo siinä vaiheessa kun otettiin Astia pois autosta. Asti ei nähnyt tätä, joten ajateltiin silti mennä linnun lähtöpaikalla, jos siellä olisi vaikka toinen lintu. Pidin koko ajan liinan päästä kiinni ja käveltiin tien viertä pitkin. Asti ensin yritti juosta, mutta sitten sai vainua ja tuli varovaisemmaksi. Jonkin matkan hiivittyään otti tiukan seisonnan. Seisoi hetken ja purki seisonnan ja eteni häntä heiluen linnun lähtöpaikalle. Ei siis ollut muita lintuja.