|
19.04.2008 - 21:18
Tehtiin korkealla agilityesteellä. Heitin kapulan todella vinoon oikealle, joten kun lähetin Astin noutamaan, oli menossa esteen ohi. Käskyllä kuitenkin pysähtyi ja sain ohjattua hyppäämään. Loppuosa ok. Uudelleen ja sitten ei kierto-ongelmia.
16.07.2007 - 21:37
Pallolla hypylle irtoamisia. Sitten pari niin, että sai palkan vasta istumisesta. Lopuksi liikkeenä. Kaikki ok.
01.07.2007 - 21:58
Muutama hypylle lähetys (hyppy 65 cm) ja heti esteen jälkeen makupalan heitto palkaksi. Asti irtosi tosi hyvin hyppyyn ja hyppäsi pitkälle esteen taakse, hienoa. Sitten käskin hypyn taakse istumaan, josta palkka. Samanlaisen toisto, mutta nyt meni maahan, josta sitten käskyllä istumaan. Lopuksi liike koemaisena, joka hieno. 12.06.2007 - 20:43
Paljon hyppytreeniä 65 cm esteellä. Lukuisia toistoja palloa heitellen ja makupala-alustoilla. Kaikki paluuhypyt onnistuivat hyvin, vaikka jäi välillä tosi lähelle estettä. Lähtöhypyt takkuaa. Aluksi eteni hyvin, mutta sitten alkoi hämmästellä, eikä hypännyt ensimmäisellä. Ehkä liikaa toistoja? Täytynee tehdä tätä vain muutama toisto kerrallaan. Hyppyliike on ollut Astille helppo, ihmetyttää, miksi siitä alkaa nyt muodostua murheenkryyni? Täytyy pähkäillä.
23.05.2007 - 19:58
Istumiseen saakka. Meni taas maahan esteen takana istumisen sijaan!? Mistäköhän tuo johtuu? Onko treenailtu liikaa maahanmenoa? Kannattanee ennen liikettä käyttää Asti istumassa ja vasta sitten ottaa liike. Toistolla onnistui ja tehtiin myös liike loppuun asti. Hieman vino loppuperusasento, muuten ok. Treenailtiin pelkkää hypylle irtoamisia pallolla ja sitten makupala-alustoilla. Muutaman kerran tarvi kaksi käskyä irtoamiseen. Lopuksi makupala-alusta ilman makupalaa oli palkkiona. Tykkäsi repiä alustaa kanssani. Täytyy nyt tosiaan ottaa paljon noita hyppyjä korkealla esteellä, ku se vaikuttaa olevan Astille vaikea. 22.05.2007 - 20:47
Aluksi sivulta hypylle irtoamisia 60 cm hypyllä. Ensimmäisellä kerralla istumiseen saakka, muilla kerroilla (x3) suoraa palkka hypystä. Hyvin hyppäsi, pallo palkaksi. Sitten korotus 65 cm. Häiriöitä tuli ympärille, joten aluksi ei meinannut irrota hypylle. Heitin kerran suoraan pallon yli ja sen jälkeen hypylle irtoamiset ok. Täytyy nyt harjoitella pääasiassa tuolla 65 cm korkealla. 15.05.2007 - 19:27
Tehtiin hyppyä agimuurilla (>60 cm). Hyvin irtosi hyppyyn, mutta meni hypyn jälkeen maahan? Toisella yrittämättä istui nätisti, siitä pallo palkaksi. Teimme vielä muutaman hypyn ja nyt istui joka kerta. Lopuksi vielä liikkeenomaisesti, joka ok.
10.05.2007 - 23:04
68 cm korkealla agihypyllä avo-hypyn treenaamista. Aluksi liikkeenomaisesti, joka ok. Sitten palkkausta hypyn jälkeen istumisesta. Vaikka oli korkea hyppy, hyppäsi oikein reippaasti estettä koskematta.
|
Kirjoittaja
Marika Tanskanen Isomünsteriseisoja Astin ja harmaa norjanhirvikoira Vickyn treenejä. Kategoriat
Astin treenit
Asti on saanut tokon voittajaluokasta ykköstuloksen, joten nyt treenailemme erikoisvoittajaluokan liikkeitä. Tokon lisäksi treenailemme metsästysjuttuja. Syksyisin Asti käy ahkerasti metsällä ja touhuilee myös kaer-koepuolella. Ulkoasu
Blogin ulkoasussa mukana http://kikin.vuodatus.net
|